Kodin kuulumiset

Aurinkoisten kevätaamujen paras juttu on perinteeksikin muodostunut aamiainen ja pisamien kerääminen parvekkeella, aamutakkiin kääriytyneenä. Olimme kämppiksen kanssa ihan innoissamme hankkineet uusia parvekekoristeita uutta kautta varten. Uusi matto ja pari kasvia…jopa viralliset parvekeläpsyt ja niille oma bambuinen korinsa.

Kuukauden vaihteessa meille tuli kirje jossa kerrottiin, että hei kohta alkaa julkisivuremontti. Tämä tieto saapui tosiaan KAHDEN VIIKON varoitusajalla.

:’D

Tämän juuri alkaneen remontin on määrä kestää joulukuuhun saakka. Talo on muovikääreissä 9 viikkoa, kennolevyt peittämässä ikkunoita 5 viikkoa. Tuuletus estyy. Parvekkeet ovat tietty poissa käytöstä. Melua ja pölyä poraamisesta ja piikkauksesta. Työt aloitetaan joka aamu aamuseiskalta, kuutena päivänä viikosta.

Kun nämä lasketaan yhteen, saadaan lopputulokseksi heipat kesälle ja poismuutto. Joku saa toki myös hienon parvekkeen joulukuussa. Muistan vahvasti viime kesältä millaista oli hikoilla sisätiloissa hellerajojen paukkuessa, vaikka ikkunat olivat auki ja lattiatuuletin käynnissä ympäri vuorokauden. Muistan vahvasti, miten hauskaa se ei ollut.

Suunnitelmani tässä vaiheessa on vain se, että jonnekin on lähdettävä huhtikuun loppuun mennessä. Maailma puskee taas tekemään päätöksiä hieman yllättäen ja lyhyellä varoitusajalla. Tilannetta ei juuri helpota tämän kevään tiukka aikataulu, johon kuuluu korkeakoulusta valmistumisen lisäksi kaksi päällekkäistä työharjoittelua…mutta mitäs läksin.

Pakko vielä painottaa miten hyvin ja helposti viimeiset kolme vuotta ovat sujuneet täällä Haagassa asuessa. Kuten monissa hyvissä elämäni asioissa tähän asti, tännekin päädyttiin sattumien kautta. Daniela on lukiokaverini, mutta sielunsiskoyhteytemme selvisi vasta kun päätimme hetken mielijohteesta muuttaa saman katon alle. Olin töissä puristamassa mehuja kun Danne laittoi viestiä asuntonäytöstä. Lähetin vanhempani paikalle makutuomareiksi. Danne totesi että tämä on nyt tosi hyvä, mutta päätös olisi tehtävä saman tien. Parin hätäisen kuvan perusteella ja luottamuksen varassa hyväksyin, ja onneksi hyväksyin! Tässä kämpässä on kasvettu, opittu, naurettu, riehuttu, purettu huolia, opiskeltu ja valmistuttu, tehty ahkerasti töitä, kriiseilty tulevaisuudesta, keksitty kaikelle oma biisi ja katsottu ziljoona tuntia hömppäohjelmia. Olen superkiitollinen Dannelle arvokkaasta ystävyydestä ja siitä kodin tunteesta, jota hän on aina tuonut olemuksellaan. Luottamus, samat arvot ja maailman paras huumorintaju ovat hyviä avainsanoja tähän. Olemme niin hyvä tiimi ja tuntuu vähän oudolta jälleen päättää yksi ihana etappi elämässä. Ensikodiksi en olisi osannut toivoa parempaa!

Seuraava suunta? Olen puntaroinut monia eri vaihtoehtoja. “Siellä koti, missä sydän” -sanonta on kiva, mutta se ei avaa minulle yhtä selkeää tietä mihinkään määränpäähän. Tapanani kun on jättää sydämeni palasia vähän joka paikkaan…ja se jos mikä vaikeuttaa päätöksentekoa.

Tsemppiä kevääseen, jospa se vielä joskus alkaisi. <3

Mikä musta tulee?

“Musta tulee varmaan semmonen tyyppi, joka pyörittää samaan aikaan jotain viittä eri projektia, koska en voi valita enkä pysyä kauaa aloillani”. Jotakuinkin noin olen vastannut kaikille, jotka ovat viimeisen kuluneen vuoden aikana kysynyt mikä minusta tulee isona. Juu, se puheenaihe on jälleen kerran ajankohtainen. Luulin että lukion jälkeisen kriisin jälkeen se olisi loppuunkäsitelty.

Varokaa muuten mitä toivotte (tai hoette säännöllisesti ääneen). En tiedä mistä syystä olen puhunut esimerkissäni aina viidestä projektista, ehkä se vain kuulosti hyvältä. Nyt kun yllättävän moni syksyllä ilmaantuneista tilaisuuksista onkin sattumusten kautta karsiutunut pois,  niistä on jäänyt jäljelle tasan viisi. Tämä tarkoittaa myös sitä, että minulla pysyy hihat käärittynä ja kädet täynnä kevään loppuun asti. Hauskaa jälleen huomata, että maailma kuuntelee. Ainakin niin tykkään ajatella.

En muista enää tarkalleen mitä kaikkea kerroin viime postauksessa, siitä on jo aika kauan. Muistan kyllä tunteneeni hämmennystä elämänmuutoksesta ja kaikesta ylimääräisestä vapaa-ajasta. Taisin innosta puhkuen kertoa rupeavani rakentamaan elämän rytmiä uudelleen ja ryhtyä hommiin. Yksi tavoitteistani oli päättää opinnäytetyön aihe lokakuun aikana. Silloin en olisi halunnut saada viestiä tulevaisuudesta, jossa kerrotaan että asia tulee vaivaamaan minua vielä tammikuun puolivälissä. Se on kuitenkin totuus, joka on vielä jollakin tavalla ratkaistava. 😀

Syksyyn kuului odottelua, mietiskelyä, vapaapäiviä ja vähän koulunkäyntiä. Tuli vastaan todella lupaavia asioita joihin päätin tarttua, mutta niistä jokainen tuntui katoavan ulottuviltani aivan yllättäen. Projekteja peruuntui, aikatauluja siirrettiin, oli epäselvyyttä ja yhteydenpitovaikeuksia. Ajoittain oli vaikea olla turhautumatta, kun tuntui ettei saanut mitään tehtyä vaikka henkisesti olisi ollut valmis ja aikaa olisi kerrankin ollut riittävästi. Äiti totesi, että eikö sun elämällä viimeaikoina olekin ollut tapana mennä niin. Ensin kausi jolloin on monta rautaa tulessa, jota seuraa hiljainen palautumiskausi – ja sama uudelleen.  Äiti puhuu asiaa, huomasin vasta itsekin tämän vuoristoratakuvion. (Viime keväänäkin ehdin pyöritellä peukaloita useampaan otteeseen).

Olen silti iloinen kuluneesta syksystä! On ollut aikaa nähdä ystäviä, aloittaa uusia harrastuksia ja upottaa ne pysyväksi osaksi viikoittaista rutiinia. Olen kirjoitellut ja lukenut ja opiskellut taas ranskaa pitkästä aikaa. Olen saanut viettää paljon aikaa perheen kanssa, rentoutua oikeasti. Huomaan rakentaneeni hieman eri asioita, kuin aluksi oli tarkoitus, mutta siitä huolimatta tosi hyödyllisiä ja arvokkaita asioita.

Nyt on tosiaan vuorossa se viiden asian kevät, joka sisältää:

  • Ison käännöstyön entiselle työpaikalleni
  • Toisen työharjottelujakson, sisällöntuottajan/somevastaavan hommissa. Nimike on digital wizard ja olen innoissani jo pelkästään siitä. Käyn tapahtumissa, otan kuvia ja kirjoitan lyhyitä tekstejä.
  • Opinnäytetyön (send help) MAHDOLLISESTI äsken mainittuun työharkkaan liittyen, mutta en ole varma (help still needed)
  • Perus koulunkäyntiä vielä muutaman kurssin verran. Tätä minun ei sovi unohtaa jos oikeasti ajattelin valmistua kesään mennessä.
  • En halua paljastaa tätä viimeistä vielä kokonaan…mutta tämä on kivoin kaikista. Perustan toiminimen ja taidettani on tulossa myyntiin! Pieniä unelmia toteutuu! Maalaan, piirrän ja suunnittelen tätä raivokkaasti tällä hetkellä.

Nämä ovat suurilta osin itsenäisiä hommia, eli halutessaan minut löytää luurit korvilla kahviloiden nurkista eri puolilta Helsinkiä. Itseni tuntien, aikatauluttaminen tulee olemaan tämän sopan haasteellisin osuus. On opittava näkemään se, että vaikka kalenteri olisi tyhjä, se ei oikeasti olekaan. Olen vain itse vastuussa sen täyttämisestä.

Tsemppiä kaikille tulevaan kevääseen, we can do this! <3

Puhtaalta pöydältä

Olen kotiutunut takaisin Helsinkiin ja suorittanut työharjoittelujaksoni loppuun. Siinä se meni, kesäni yksin Tampereella. Spontaanista mieliteosta tehty päätös hypätä seikkailulle tuntemattomiin maisemiin. Siitä jännityksestä tuli yllättäen rutiinia, arkea, uusi koti ja kaikkea ihanaa, jota en olisi osannut odottaa. Omaa mukavuusaluetta on venytetty 180 km pohjoiseen. Joka päivä sai kehittyä ja oppia uutta, huipputyyppien ympäröimänä. Ja aika meni taas vaiheeksi ihan älytöntä vauhtia.

 

Tampereelle lähtö tuntui niin suurelta askeleelta, että en siellä ollessani edes tajunnut alkaa suunnitella, mitä elämä olisi sen jälkeen. Juurihan sitä ehti asettua aloilleen, ja taas on keksittävä uusi suunta. Eikö ison päätöksen jälkeen ansaitsisi sen vaatiman rohkeuden vastapainoksi olla kauemmin aloillaan, tasapainossa?

Kirjoitan tätä viikonloppuna. Viikonloppu muuttaa pian taas täysin merkitystään, kun arjesta poistuu tuttu, työntäyteinen päiväjärjestys. Mietin, että pitäisikö tätä uutta vapauttakin lähestyä niin, että keskittyisi arkipäivien aikana hoitamaan koulutehtäviä ja rästiin jääneitä asioita? (sillä niitähän riittää). Jospa rakentaisi elämään jonkinlaisen oman aikataulun ja ylläpitäisi toimistoelämän järjestelmällisyyttä.  Toisaalta ei varmaan olisi myöskään pahitteeksi olla hetki asettamatta itselleen rajoitteita, vaan sen sijaan malttaa rauhassa kerätä voimia syksyä varten, hyvällä omatunnolla. Tämmöisiä kausia ei välttämättä tule vastaan aikuiselämässä enää kovin moneen otteeseen. Luksusta, kun on aikaa vaan pyöriä ja mietiskellä, ilman päämäärää.

Viimeinen päivä työpaikalla oli yhtä tunteiden vuoristorataa. Ajattelin jo ehtineeni surkutella lähtöäni tarpeeksi näiden viimeisten viikkojen aikana, mutta näköjään kaikki tunteet ja kauniit ajatukset alkoivat tulvia ulos sillä sekunnilla, kuin porukka oli kokoontuneena kahvihuoneessa viimeisten kiitosten merkeissä.  Ja siinä meni loppupäivä sitten itkua pidätellen. Harmittaa, kun olisi ollut niin paljon kerrottavaa ihanille työkavereille, mutta en saanut muodostettua minkäänlaisia lauseita siinä tilanteessa. Häkeltyneen kiitollisena sain kuitenkin lähteä tästä työharjoittelusta. Onnekas olo :’)

Menneisyyttä saa aina saa muistella lämmöllä, mutta itkut on nyt itketty, ja katse alkaa pikkuhiljaa olla jo edessäpäin. Vaikka jatkoon ja tulevaan syksyyn on nyt asennoiduttu, on silti vaikea uskoa, miten nopeasti elämä vain kääntyy uuteen suuntaan. Ajatukset pyörivät vielä ajan kultaamissa kesämuistoissa. Kiva tunne, kun kesällä on käyttänyt aikansa hyödyksi oppimisen ja kasvamisen merkeissä. Saan palata laukku täynnä työkokemusta, ja siksi tietyllä tapaa en malta odottaa, että pääsen jatkamaan siitä mihin toukokuussa jäin – ihan täynnä uutta energiaa.

Kotona Helsingissä vallitsee aikamoinen kaaos, kun kahden kodin tavarat ovat taas saman katon alla. Ainakin suursiivous on ohjelmassa ensimmäisenä! Raivataan tilaa uudelle alulle, uusille ajatuksille. Roskiin kaikki,  joka ei tunnu enää omalta, kaikki jolle en keksi paikkaa, hyötyä tai merkitystä. Nyt on myös aika nauttia niistä juttuja, joiden perään taas haikailin ollessani Tampereella. Alan käymään läpi listaa uusista paikoista, joissa haluan käydä, saan vihdoin nähdä ystäviä paljon enemmän… Nyt olen täällä – ja minulla on aikaa! (Kunnes saan taas 5 uutta päähänpistoa, hehheh).

Helsinkiin on näköjään hieman totuteltava uudelleen, huomasin tämän jo eilen saapuessani Kamppiin. Vierastin ihmisten paljoutta ja hektisen tuntuista ilmapiiriä. Aiemmin olin niihin niin tottunut, etten osannut nähdä sitä mitenkään negatiivisena asiana. Myös se, ettei kaikki tarvistema ole enää 2 km säteellä kuten Tampereella, tuntuu hieman kummalliselta. Minulla on täällä paljon enemmän kontakteja ja velvollisuuksia, jotka laittavat minut surffaamaan julkisella liikenteellä ympäriinsä lähes päivittäin. Tampereen busseja käytin koko kesän aikana huimat kolme kertaa, käveleminen paikasta toiseen oli itsestäänselvyys. Kengänpohjista kului siellä varmaan sentti pois. 😀  Tottuminen saattaa olla parin päivän, tai jopa kuukauden keissi, ei mitään hajua. Tätä tämä on, kun on käynyt hakemassa muualta vähän perspektiiviä. Onneksi kävin. Huolimatta siitä, että tämä kesä hieman sekoitti pakkaa, se antoi minulle perspektiiviä ja avasi uusia ovia. Kertoi, että näitä ovia ylipäätään on olemassa. En vaihtaisi tätä kokemusta mihinkään.

On niin helppo liputtaa jonkin oman asian puolesta, kun ei tiedä mitä muuta on olemassa. Myönnän, että saatoin ennen kyseenalaistaa, miksi edes lähtisin Helsingistä, kun täällähän on kaikki. Nyt tiedän, etten ensinnäkään tarvitse kaikkea, en millään edes ehdi hyödyntää koko kaupungin pinta-alaa, enkä verkostoitua jokaisen kiinnostavan tyypin kanssa. Kaikki saattaa jopa olla vähän liikaa, ja tuntua etäiseltä. Ja eikös koti puolestaan olekin lämmin tunne: turvaa, rauhaa ja rakkaat ihmiset ympärillä? Nyt saan alkaa kyseenalaistaa, että mihin koenkaan kuuluvani. On aika laittaa elämän palikat järjestykseen. Tästä on hyvä jatkaa ja tutkiskella omia tuntemuksia. Suhtaudun jatkoon oikeasti ihan innokkain mielin jälleen, pienen elämänmuutoshaikeuden jälkeen.

Tärkeä kupla on puhkaistu, kiitos Tampere!

Kuukauden verran Tamperelainen

Yhtäkkiä kokonainen kuukausi on vierähtänyt täällä uudessa kotikaupungissa, niin vauhdilla ja huomaamatta. Nopeasti olen kotiutuinut, rutiineita on syntynyt…Kolmasosa työharjoittelusta on jo purkissa?! Juurihan mä laiton nimen vuokrasopimukseen? Huh!

Mun aivan ihanat työkaverit (!!) kokosivat mulle suuren Tampere-oppaan täynnä heidän omia vinkkejä ja lempparipaikkoja, että oppisin tuntemaan kaupunkia paremmin. Tämän lisäksi me suunniteltiin muutama viikko takaperin mun kämppiksen Monan kanssa oma Tampere-kesän bucket list, joka on myös aika pitkä ja moniosainen. Toisin sanoen ei ole enää tekosyitä karkailla takaisin Helsinkiin pyörimään joka viikonloppu, näistä riittää jo hyvin kalenterin täytteeksi. Ja itseasiassa uskon että kesää olisi jopa venyttettävä ehkä muutamalla kuukaudella lisää, mikäli mun tavoite todella on suorittaa molemmat listat loppuun asti. Olen tosin vain super kiitollinen kaikista vinkeistä ja ideoista: toistaiseksi tylsiä hetkiä Tampereella on tähän asti ollut suurinpiirtein 0 kpl.

Tässä tulee Hesa-Laaran raportti Tampereesta, tosiaan sillä reilun kuukauden kokemuksella:

  • Ensinäkemällä: Paljon punaista tiiltä. Ja kaikenlaisia torneja.
    Jopa Torni-niminen hotelli.
  • Vastaantulijoilla ei vaikuta olevan yhtä kiire kuin helsinkiläisillä.
    En vielä osaa sanoa onko tämä huono vai hyvä asia, sillä itse saatan olla yksi nopeimmista hiihtäjistä, jonka tiedän. Koetan täällä rentojen ihmisten keskellä silti kohteliaasti olla puuskuttelematta ääneen kun jään jonkun hitaamman taakse.
  • Vastaanottavainen tunnelma. Niin töissä, kuin kaupan kassalla ja uusien tuttavuuksien kanssa,  tää on mulle niiiin tärkeää! Ihmiset tekee kyllä fiiliksen.
  • Päivittäin siirtyvät, uudesta ratikasta ja ties mistä johtuvat tietyöt tuovat kävelyreitteihin vaihtelua. 😀 Harmi kyllä että tuo pääkatu on revitty auki, olen kuullut huhua että se on yleensä oikein kaunis kesäisin, vihreine puineen kaikkineen.
  • Kuntosalit ovat aina tyhjiä. TÄMÄ on niin parasta. Ehkä mulla on vain ollut tosi hyvä tuuri? Tuntuu että Helsingissä pitää olla hereillä joskus kuudelta aamulla jos haluaa välttyä ahdistavalta pukuhuoneliikenteeltä ja laitteisiin jonottamiselta.

Hmm. En kaipaa tänne oikeastaan mitään enempää (paitsi tietty rakkaat ystävät kotoa). Yllätyin itse ehkä eniten tästä, muuttaessani kuitenkin isommasta kaupungista pienempään. Mutta täällä on paljon kulttuuria, suuri valikoima kaikenlaisia ruokapaikkoja, puistoja, historiaa, kaunista luontoa, tapahtumia ja kaikki about kävelyetäisyydellä toisistaan. Olen Helsingissäkin kyllä aika ahkera kävelemään, joten se ei olisi muutenkaan ollut mikään ongelma – mutta täällä pääsee kyllä erittäin paljon helpommalla. Luksusta!

Olen löytänyt myös uuden innon juoksemiseen, uudesta ympäristöstä inspiroituneena. Sitä melkein ei huomaa urheilevansa, kun pää pyörii ympyrää 360 ihmetellen uusia hienoja paikkoja ja maisemia. Kukkafanina lemppari lenkkikohteeni tähän asti on Hatanpääpuisto Arboretum! Tiedättehän tavan jolla ihmisten keskittyminen herpaantuu kun söpö koira tulee vastaan – kukkapuutarhoilla on näköjään muhun sama efekti ja uppoudun ihan omiin maailmoihini.

OKEi, ehkä suosikkijuttuni on sittenkin tämän kaupungin puhas järvi-ilma. Saan siitä niin paljon energiaa! Yksi tuulinen ilta löysin vahingossa kivan rannan jostain Särkänniemen takaa. Siellä ei ollu ketään muita, aurinko laski ja horisontissa näkyi tummat myrskypilvet. Siihen jäin ehkä tunniksi fiilistelemään ihan suu ammollaan. Järviveden tuoksu tuo mulla mieleen lapsuuden kesät mummin luona, siitä tulee tosi kotoisa olo. Tietenkin eri tavalla kuin meri, joka on aina ollut mulle rakas… Nyt en yhtäkkiä olekaan varma kummasta tykkään enemmän?

Nautin niin paljon iltakävelyistä täällä, kun pääsee ihan minuuteissa kulkemaan järvenrantaa pitkin. Mulle paras tapa kerätä vähän zeniä työpäivän päätteeksi!
Ja tietenkin unohtamatta kaupungin läpi virtaavaa koskea, joka antaa Tampereelle ihan oman fiiliksensä ja piristää työmatkaani joka aamu.

Tiivistettynä: tykkään näköjään vedestä täällä. Tosin hanavesi voisi olla kylmempää, jos nyt jostain pitää valittaa. 😀

Apua miksi mä kirjoitan taas näin pitkiä juttuja! En ehtinyt edes vielä syventyä ruokapaikkoihin, joka on toinen mun lemppariaihe. Ehkä säästelenkin mun virallista Tampere-vinkkilistaa loppukesälle, kun kokemusta on enemmän.

Mainittakoon vielä että istun kuitenkin toimistolla 8 tuntia joka arkipäivä, olenhan täällä työharjoittelussa. Eli tutkisekelen paikkoja hitaaseen tahtiin, palanen kerrallaan. Ehkä about yksi uusi pala viikossa.

 

“Mitä teit juhannuksena?” Blogin.

Karkasin työviikon päätteeksi Onnibussilla takaisin koti-Helsinkiin, ja mitä löysinkään: ehkä Suomen hiljaisimman paikan viettää juhannusta. En tiedä vuodessa mitään muuta ajankohtaa, jolla on yhtä voimakas efekti tämän kaupungin autioitumiseen. Harvinaista herkkua!

Kysymykseen: “Mitäs juhannussunnitelmia?” olen saanut vastata jo useaan otteeseen kuluneen viikon aikana, ja olen oikeastaan vain joutunut kohtauttamaan hartioitani, koska en ollut suunnitellut mitään. Mitään jokavuotista vakkaripaikkaa ei ole, sillä omalla perheelläni ei ole mökkiä, enkä myöskään ole ehtinyt/jaksanut ottaa itselleni paineita juhlasuunnitteluista.
Tuntuu, että kansa hätääntyy aina ennen juhannusta, vappua ja uutta vuotta, koska tuntuu että on vaan pakko saada porukka kasaan ja pitää ihan sairaan hauskaa. Muissa tapauksissa on epäonnistunut, tai jotain?
Ihania juhlapyhiä ne ovat kyllä kaikki, mutta suunnitteluvaihe tuottaa usein stressiä, sillä kaiken täytyy mennä nappiin sään, ohjelman, ruoan, seuran ja muiden järjestelyiden suhteen. Hankala yhtälö. En jaksa ottaa paineita siitä että juuri tiettynä päivämääränä kaikki olisi täydellistä, vieläpä tietyn perinteisen kaavan mukaan. Uskon ennemmin siihen että hauskaa on sitten kun on, yleensä se onnistuu helpommin spontaanisti. Ei tule petyttyä, kun odotukset eivät ole niin korkealla.

Tänä vuonna olin avoimin mielin liikenteessä, mutta ei tullut mökkibileitä. Ei se mitään! Mitä sitten teen? Istun sisällä katsomassa myrskyä ja laitan blogia pystyyn. Oho.

Viime aikoina elämässä on ollut kaikkea uutta ja jännää, ja sen myötä pää on täyttynyt ajatuksista, jotka kohta kuohuvat yli jos en saa niitä purettua. Uusi työpaikka ja uusi kotikaupunki, äää selitän näistä paremmin myöhemmin! Vaikka oma blogi tai muu “luova kanava” on ollut takaraivossa haaveena jo varmaan vuosien ajan, sen eteen on aina tullut jokin tekosyy. Olenkin miettinyt pitkään että miksi, kun se kuitenkin selvästi on asia mistä olen kiinnostunut. Uskon sen johtuvan siitä että mun elämä on seisonut paikallaan niin pitkään – toistuvassa kiireessä ja arjessa ei välttämättä löydä itseään mistään maailman motivoituneimmasta tilasta. Luovuus ja ideoiden syntyminen on luonnollisempaa kun on aikaa sisäistää ja huomioda ympärillä tapahtuvia asioita, ja rauhassa kerätä inspistä, ja ylipäätään miettiä mitä haluaa tehdä elämällään.

Kulunut kevät oli mun arjen osalta harvinaisen rauhallinen, melkein siihen pisteeseen asti, että meinasin mennä sekaisin kuin päivässä ei ollut sitä tiettyä rytmiä ja rakennetta. Pitkästä aikaa mulla oli tylsää, ja huomasin että on erittäin vaikeaa ottaa rennosti hyvällä omatunnolla. Pikkuhiljaa opin nauttimaan omasta ajasta, ja ymmärsin miten tärkeää on pysähtyä miettimään ja kuuntelemaan itseään. Kontrastina kevääseen, viime syksy meni niin kiireessä että suoritin elämää vaan koneen lailla ja sinkoilin paikasta paikkaan muiden ehdoilla. Täysiä päiviä koulua ja töitä, koulua ja töitä. “Tylsä zen-kevät” osui siis kohdalle juuri oikeaan aikaan! Voisin jauhaa ikuisuuden tästä aiheesta, ja kaikesta mitä olen oivaltanut viime kuukausien aikana, mutta tätä introa on jo nyt venytetty sen verran, että säästän suosiolla niitä juttuja myöhemmäksi, ja onnittelen jos olette selvinneet lukemaan näinkin pitkälle! (<3)

Nyt kun tuntuu oikeasti siltä, että inspistä ja ideoita syntyy päivittäin väkisin vääntämättä, on varmaan hyvä aika ryhtyä tähän harrastukseen. Vihkot, post-it-laput ja puhelimien muistiot täyttyvät vauhdilla, olo on ihan levoton ja tuntuu että on pakko vaan äkkiä saada tehdä jotain! Varoitan siis jo, että sisältö täällä blogissa tulee olemaan erittäin vaihtelevaa, eikä kielikään välttämättä ole aina suomi, sillä aivojeni toimivuus vaihtelee aiheesta ja päivästä riippuen kolmen eri kielen välillä. En halua (ainakaan vielä) asettaa mitään rajoitteita, vaan ennemminkin fiilispohjalta tyhjentää päätä, jakaa inspistä ja mun hassuja juttuja ihan sen perusteella mikä tuntuu hetkessä luonnolliselta. Jos jaksat seurata, niin ihan mahtavaa, tervetuloa!

Emmä tiedä, ihana olla täällä 🙂 Hyvää juhannusta!